Talon takapihalla oli tilaa jutustella, syödä ja juoda ja lasten kirmata. Ehkä olen ihan ulkona juhlien suunnittelemisesta, mutta näissä oli kivasti eri piirrustusasemia lapsille, telkassa pyöri piirrettyjä ja eri pihaleluja puutarhassa.
Australialaiseen tapaan grilli kävi kuumana, toisaalta sai hedelmiä ja vihanneksia ja pieniä kakkuja sun muita jälkkäreitä tarjoiltiin sitä vauhtia että mun kädet oli pian niin täynnä etten melkein saanut enää kuviakaan otettua. Mun suosikki oli silti tämä karkkipöytä: "Love is sweet, take a treat". Ei tarvi kahdesti kehottaa! Seuraavana aamuna heräsin karkkinauha ranteessa ihan kuin pienenä Ähtärin eläinpuistossa!
Juomia taas löytyi kottikärrystä. Tällä oli erityisen näppärää kurvailla juomaa koko alueelle.
Illalla sytytettiin vielä kokko veden ääreen ja joku toi sen kottikärrynkin paikalle. Siinä oli mukavaa viettää iltaa myöhään.
Ja mitäs muutakaan kihlajaisissa voisi tarjoilla paitsi lemmenjuomaa!
Oikeiden häiden ajankohdasta ei ole vielä tietoa, mutta seuraava yhtä tärkeä etappi on jo kuulemma sovittu. Nimittäin pojat lähtevät kolmen viikon polttarireissulle Thaimaaseen syyskuussa. Onneksi häät on vaan kerran elämässä, tai ainakin toivottavasti.
Näyttää tosi kivoilta pihajuhlilta, oikein idylliseltä :) ja kolmen viikon polttarireissu kuulostaa epäillyttävältä.. haha, tai ainakin lompakkoa vihlovalta! :D
RépondreSupprimerOli tosi kyvat kyllä. Ehkä tota lompakkoa säästääkseen ne suunnitteleekin menevänsä Thaimaaseen ;)
Supprimer