lundi 16 septembre 2013

Mini size me

Olen ollut nain pitkaan poissa silla viime aikoina on elamassa taas tapahtunut mielenkiintoisia kaanteita. Olen edelleen Ranskassa ja Bordeaux'ssa eika nettia ole hetkeen ollut kuin puhelimessa. Eli pari viikkoa sitten, paivaa ennen Hong Kongiin paluuta, kavi niin etta sain kaveripomoltani viestia ettei tarvi tulla takaisin silla he olivat loytaneet jonkun kiinalaisen minua paikkaamaan. Meilla oli ollut jo aiemmin hieman erimielisyyksia tarjotusta vs. tehdysta tyosta, tyotunneista ja palkasta sun muusta joten tama sitten loppui nain, etta yhtakkia eraana sunnuntai aamuna loysin itseni asunnottomana, tyottomana ja viela puhelimettomanakin. Akkia asioita jarjestelemaan, onneksi mulla on ihania kamuja joiden luona olen voinut hengata rauhassa ja miettia mita tehda seuraavaksi.

Ranskassakin on ollut pari hermoja kiristavaa juttua ja rahakriiseilya, mutta nain yleensa ottaen ihan kivaa. Olen tavannut kavereita, nauttinut auringosta (nyt taas sataa) ja ihaillut tata hienoa kaupunkia, kaynyt Cap Ferretissa moikkaamassa entista tyokaveria ja Baskimaassa ja Espanjan puolella San Sebastianissakin olen ehtinyt vierailla kaverini kanssa.

 Tahan on elamani on kutistunut. Matkalaukkuelamaa jo melkein kuukauden verran. Vahemman vaatekriiseja kun ei ole paljon vaihtoehtoja miten pukeutua. Kun on kylma, pitaa paalle heittaa kaikki mita loytyy. Suomesta ostettua suklaata saa syoda surutta kun ei sita voi missaan edes sailyttaa piilossa. Juhlameikiksi riittaa musta kajal, kun matkameikeilla on mentava. 

Nyt olen saanut monen mutkan ja uskomattoman sattuman kautta taas uusia kaanteita pariksi ensi viikoksi. Niista lisaa, kun paasen taas koneelle kasiksi ja laidattua kuvia kamerasta. Kylla tama tasta viela... 

6 commentaires:

  1. No huh! Aikamoista! Ihailen kyllä sun reissaajamieltä ja tota, miten osaat relata, vaikka tulee muutoksia :)

    RépondreSupprimer
  2. En voi muuta kuin kompata Cherryä! Hurjat on käänteet, mutta olen blogiasi lueskellessani päätellyt, että sulla on sellainen asenne, että pärjäät kyllä. :)

    RépondreSupprimer
  3. Voi ei, onpa kiva kaveri.. mutta varmasti tässä piilee uusi mahdollisuus ja parempi työpaikka! Tsemppiä!

    RépondreSupprimer
  4. No huh, on tuossa kestämistä :) tsemppiä! tuntuu että itsekin elän matkalaukkuelämää, reissusta toiseen ja muutto takasin Suomeen samalla. Toivottavasti löydät jonkun kivan duunin sieltä!

    RépondreSupprimer
    Réponses
    1. Menin akkia katsastamaan etta mita olenkaan missannut! Olin kylla tosi ihmeissani sun Suomeen muutosta, mutta tulee siitakin varmaan hauskaa. Munkin tekee kylla vahan mieli suoraan sanottuna :) Kylla ne huonot asiatkin muuttuu viela valoisampaan suuntaan.

      Supprimer
  5. Kiitos vaan kaikille, valilla kylla ihmettelen ihan itsekin miten ma voin olla nain rennosti liikenteessa! Valilla pelottaa ja stressaa, mutta sitten mietin ettei sille voi silla hetkella mitaan etta parempi loysata.

    RépondreSupprimer